
Tämä liittommehan siunattiin vastahakoisissa merkeissä. Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän yhtymäkokouksen äänestäessä perusterveydenhuollon yhteisyrityksen perustamisesta äänestivät lahtelaiset kokoomuslaiset vastoin Lahden kaupunginhallituksen tahtoa. Keskustalaisen poistuminen kokouksesta antoi oikeistolle lisä-äänet yhteisyrityksen läpiviemiseen. Mitenköhän korkealta oli käsky tullut, yhteen oli saatettava tämä pari, vaikka vastahakoisestikin. Ehkä kaikkein Korkeimmalta?
Liitostamme onkin myös allekirjoittaneella riittänyt asiaa. Sanon kuitenkin myös: kiitos. Meidän perheemme on saanut erinomaisia neuvolapalveluita. Yhdenkään ammattilaisen työstä en ole myöskään kokenut tarvetta huomauttaa. Yhteisyrityksessä työskentelee hienoja ammattilaisia, monia tuttujakin. Hyvinvointialueen henkilöstöstrategian mukaista tavoitetta olla alan paras työpaikka on kaikkien alueen toimijoiden toteutettava.
Demokraattisessa yhteiskunnassa julkisen palvelutuotannon on oltava avointa tarkastelulle, keskustelulle ja kritiikille. Nykyhallituksen tavoitellessa terveydenhuollon yksityistämisen lisäämistä, on aiempaakin tärkeämpää, että päättäjät ja kansalaiset seuraavat miten julkisilla varoilla palveluita tuotetaan. Kansalaiskeskustelu siis kuuluu asiaan. Viranhaltijoiden kanssa esimerkiksi sivistyslautakunnassa tämä on ollut itsestään selvää ja vastaukset asiallisia. Yksityisen palvelutuottajan kanssa on toisinaan tullut vaikutelma puutteellisesta halukkuudesta aitoon dialogiin läpinäkyvyyden parantamiseksi. Muutoksia halutaan johtaa sanellen, eikä kysellen.
Kirjoitin aiemmin paikallislehteen vuoden 2022 vuosikertomuksessa havaitsemistani haasteista. Vuoden 2023 kertomusta ei vielä ole käytettävissä mutta kommentoin sitä varmasti sen tullessa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Sotkanetin tilastojen valossa en odota kovin suuria. Luettelen tähän muutaman asian joissa tilanne vaikuttaa olevan huonompi kuin ennen yhteisyrityksen aloitusta. Tilastot ovat vuodelta 2022 Lahdesta. Yhä useampi on joutunut odottamaan aikaa lääkärille yli 7 vrk, enemmän yli 7 vrk avosairaanhoitoon sairaan- tai terveydenhoitajalle odottaneita, lastenneuvolan laajojen terveystarkastusten peittävyys 4-vuotiailla on heikentynyt, tervehampaisten 12-vuotiaiden osuus on romahtanut. Tilastoiduista määristä selkeästi erottaa kuitenkin myös ongelman tilastoinneissa – tilastoidut määrät ovat erittäin pieniä. Tuotetun palvelun laadun seurannan haastaa siis tällä hetkellä huono tilastointi. Harjun Terveyden omaa raportointia odotellessa.
Harjun optiokaudet on päätetty ottaa käyttöön eli liittomme jatkukoon – vielä ainakin vuoteen 2040. Olen sitä mieltä, ettei yhteisyrityksen purkaminen ole järkevää. Se ei olisi päijäthämäläisten edun kannalta paras vaihtoehto. Ainakaan vielä. En siis itse aktiivisesti aja yhteisyrityksen purkamista. Sen sijaan, kuten aina ennenkin, aion vahtia että lupaukset lunastetaan ja liittoa sovittaessa luvatut velvoitteet täytetään.
JANNE VIRRANKORPI
Lääkäri, aluevaltuutettu (sd), turvallisuuden ja varautumisen lautakunnan vpj
Jaa tämä artikkeli