Pirjo Alijärvi: Turvaa ja toivoa vuoden jokaisena päivänä

Ajankohtaista,Kanta-Häme
Kuvassa Pirjo Alijärvi, sekä teksti "Turvaa ja toivoa vuoden jokaisena päivänä". Oikeassa yläkulmassa SDP Kanta-Häme -logo.

Sosiaali- ja terveys- ja pelastuspalvelujen uudistuksen aikaa on eletty vajaa vuosi. Meneillään oleva uudistus on mittaluokaltaan suurin valtakunnallinen muutos vuosikymmeniin. Se, että uudistus astui voimaan vuoden 2023 alussa, tarkoittaa vasta muutoksen toimeenpanon alkutaivalta.

Uudistuksen raamit on luotu. Lyhyellä kokemuksella ja käytännön työllä tiedämme, että palvelujen turvaamisen eteen on tehtävä lujasti töitä. Pidämme ensisijaisen tärkeänä vaikuttaa siihen, että hoitoon pääsyyn, palvelujen saavutettavuuteen ja niitä meille tekeviin ihmisiin investoidaan nyt ja tulevina vuosina. Tärkein pääomamme hyvinvointialueen onnistumisessa ovat ihmiset. Tärkein tavoitteemme on vahvistaa näiden palvelujen olemassa oloon liittyvä turvallisuuden toteutuminen.

Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palvelut tarkoittavat vuoden jokaisena päivänä monille meistä toivoa ja selviytymistä. Tuoreen organisaation tehtävänä on vahvistaa integraatiota siten, että kykenemme yhdistämään asiakkaan tarvitsemat palvelut yhtenäiseksi prosessiksi. Asiakkaalle tämä tarkoittaa selkeää ja etenevää hoitopolkua, jossa hänen tarpeensa ovat keskiössä.

Onnistuaksemme nyt vajaan vuoden käynnissä olleen muutoksen tavoitteiden mukaisessa toteutuksessa, meidän on huolehdittava asukkaiden vaikutusmahdollisuuksista palvelujen suunnitteluun ja toteuttamiseen lisäämällä erilaisia osallistumisen tapoja. Luottamushenkilöiden on tärkeätä olla läsnä ja tavoitettavissa maakunnan alueella tapahtumissa sähköisten kanavien lisäksi. Tarvitsemme yhteistä keskustelua, ymmärrystä ja näkemyksen muodostamista, joka syntyy vain kohtaamisten ja vuorovaikutuksen avulla.

Hyvinvointialueen palveluja tehdään yhdessä. Meille kaikille.

PIRJO ALIJÄRVI

Sosialidemokraattisen aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja ja aluevaltuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja