Alla koottuna piiriin ilmoitetut työväen vapputapahtumat Hämeen vaalipiirissä
Forssa
PERINTEINEN VAPPUJUHLA FORSSASSA
Perjantai 1.5.2015
klo 08.00 seppeleenlasku Lammilla.
klo 09.00 seppeleenlasku Korko-ojalla,
Puhe Tapio Virtanen vas. valtuustoryhmän pj
klo 12.00 marssikulkueen järjestäytyminen Kaupungintalon pihalla.
klo 12.30 marssi alkaa, kulkuetta tahdittaa Riihimäen Työväen soittokunta.
klo 13.00 Forssan Tori
Avaus Janne Nieminen Apj:n pj
Juhlapuhe Emmi Lintonen kh:n varapj
Musiikista vastaa Elli Lukander & Medium Plus
Järjestäjinä SAK:n Forssan Seudun paikallisjärjestö ry ja forssalaiset työväenjärjestöt
Hausjärvi
Koko perheen Vappu
Perjantai 1.5. klo 12.00-15.00 Oitin Torppa
Ohjelma etupäässä lapsille, mm. pomppulinna, kasvomaalausta, liukumäki, lampaita ja kanoja pihassa, onginta joka on maksullinen, muut maksuttomia. Pientä maksua vastaa tarjolla kahvia, mehua, simaa ja munkkia. Alueelle vapaa pääsy.
Järjestäjä Hausjärven Demarit ry
Heinola
Perjantai 1.5.2015 klo 11-12 Demarivappu Heinolan torilla
Puhujat: Tarja Filatov, Kirsi Lehtimäki, Heimo Riutta
Jatkot Kisakulman kerhohuoneella yhdessä Heinola Eläkkeensaajien kanssa
Järjestää: Heinolan sos.dem. ty
Hämeenlinna
HÄMEENLINNAN TYÖVÄEN YHTEINEN VAPPU
Vapunpäivä 2015
klo 10 Kunnianosoitus Idänpään muistomerkillä – Lippu- ja kukkatervehdykset – Musiikkia Jorma Kukkonen – Puheenvuoro, SAK:n Hämeenlinnan paikallisjärjestö pj Veijo Virtanen · Kunnianosoitus kukkatervehdyksineen kantakaupungin muillakin punaisten muistomerkeillä.
klo 12.30 LIPPULINNA JA MARSSI
Lippulinna/Marssijat järjestäytyy MAAHERRANPUISTOSSA (Lukiokadun, Rauhankadun ja Vanajaveden välissä)
klo 12.45 Lippulinna/ Marssijat Arvi Karistonkatu – Hallituskatu – Kauppatori. Rumpuryhmä Linna Wind Band:sta mukana.
KLO 12.30 – 13 TORIJUHLA
Lavalla soittaa Linna Wind Band klo 13 – Teatteri Vanha Jukon kvartetti (1 laulu) – Juonto, Ritva Oinonen – Avauspuhe, SAK:n Hämeenlinnan paikallisjärjestö pj Veijo Virtanen – Juonto, Ritva Oinonen – Juhlapuhe, Pam 1 varapuheenjohtaja Kaarlo Julkunen – Juonto, Ritva Oinonen – Vanha Jukon kvartetti (4 laulua) – Tervehdyspuhe Hämeenlinnan SDP Iisakki Kiemunki – Työväen marssi Linna Wind Band säestyksellä Nuoremmille suunnattu osuus Näkemysero keikalla n. klo 14.30 – 15.20.
Järjestää; Hämeenlinnan Vasemmistoliitto ry ja Hämeenlinnan Sosialidemokraattinen kunnallisjärjestö ry, SAK:n Hämeenlinnan paikallisjärjestö ry
Perjantai 1.5.2015 munkkikahvit klo 10-12 HTY:n toimistolla
Suiston vappujatkot klo 17-20.30, esiintyjinä RRR-Bändi, Henna Sara, Hansu ja Pirre
Järjestäjänä HTY
Perjantai 1.5.2015 klo 9.30 muistotilaisuus Vakaumuksensa puolesta kaatuneiden hautamuistomerkillä, Ojatie, Tuulos. Puhujana kunnallisneuvos Timo Roos.
Tilaisuuden jälkeen kahvit Tuuloksen työväentalolla, Pohjoistentie 27, 14810 Tuulos
Järjestäjä: Tuuloksen ”Alku” Työväenyhdistys ry
Perjantai 1.5.2015 klo 9.30 Muistotilaisuus Vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkillä Konnarilla. Puhujana kansanedustaja Ville Skinnari. Tilaisuuden jälkeen kahvitarjoilu Lammin Työväentalolla.
Järjestäjä: Lammin Sosialidemokraatit ry
Hollola
Torstai 30.4.2015 klo 18 Hollolan Sos.Dem. Kunnallisjärjestö tekee yhdessä Vasemmistoliiton kanssa vapunaaton perinteisen kunniakäynnin vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkillä Parinpellossa. Puheen pitää Kunnallisjärjestön pj. Kari Hyytiä. Kokoontuminen Parinpellontiellä.
Janakkala
Perjantai 1.5. klo 10 käynti vakaumuksensa puolesta kaatuneiden haudalla Janakkalan Pyhän Laurin kirkolla yhdessä Janakkalan Vasemmistoliiton kanssa, puheen pitää Pirjo Alijärvi.
Perjantai 1.5. klo 11 Avoimet ovet Tervakosken työväentalolla
Jokioinen
Vappuaatto 30.4.
17.30 Kokoontuminen kirkon pysäköintialueella ja sen jälkeen muistokäynti vakaumuksensa puolesta henkensä menettäneiden haudoilla. Muistopuheen pitää SAK:n Jokioisten paikallisjärjestön sihteeri Jukka Heinämäki. Järjestöliput mukaan. Lamminkylän haudalla seppeleen lasku.
Vappupäivä 1.5.
10.00 Perinteinen vappujuhla Virastotalon aukiolla. Avaajana SAK:n Jokioisten paikallisjärjestön puheenjohtaja Juha Hacklin. Juhlapuheen pitää maakuntaneuvos Ilkka Joenpalo. Musiikista vastaavat Matti Ågren ja Kari Raiskio. Hernekeittotarjoilu, ilmapalloja ja järjestöliput.
Kärkölä
Aurinkoinen Vappu
Perjantai 1.5.2015 klo 11-14 Tankki-baarin ja kylätuvan ympäristössä Lappilassa
Tarjolla baarissa ja kylätuvalla simaa ja munkkeja. Myynnissä ilmapalloja ja karkkeja
Järjestäjinä Lappilan työväenyhdistys, Lappilan kyläyhdistys ja Tankki-baari
Lahti
Torstai 30.4.
klo 17.30 Punavanki -muistomerkin kukitus (Fellmannin puisto)
klo 18.10 Vakaumuksensa puolesta kaatuneiden -muistomerkin kukitus (Hennala)
Perjantai 1.5.
klo 09:30 Lippujen nouto toimistolta, Hämeenkatu 7
klo 10.00 Punavankimuistomerkki; muistotilaisuus ja seppeleen lasku
klo 10:30 SAK:n ja vasemmistopuolueiden marssi Punavankimuistomerkiltä Lanun aukiolle
klo 11:15 Eetu Salinin patsaan kukitus
klo 12:00 Demarien vappuohjelma torilla, pääpuhujana kansanedustaja Mika Kari.
Tilaisuuden juontaa Pekka Komu.
Aikataulu Lahden torilla:
Klo 11:50- 12:00 Lahden Työväen Mieskuoro
klo 12:05- 12:10 Kunnallisjärjestön pj. Heikki Moilanen
klo 12:10- 12:20 Yhdistymishallituksen vpj. Jarkko Nissinen
klo 12:20- 12:50 Kansanedustaja Mika Kari, SDP
klo 12:50- 13:05 Lahden Työväen Mieskuoro
Loppi
Perjantai 1.5.2015 klo 15.00 Vappujuhla Launosten työväentalolla
Puhujina Kaisa Lepola SDP ja Janne Nieminen vas.liitto
Muuta ohjelmaa: Lausuntaa, tanssiesitys, sketsejä
Haitarimusiikkia Harri Nuutinen, alkulaulu (eespäin) loppulaulu internationale ja muuta väleissä.
Järjestää Lopen sos.dem.ty ja Lopen vasemmistoliitto
Nastola
Perjantai 1.5. klo 9.00, kunniakäynti vakauksensa puolesta kuolleiden muistomerkille sekä sankarihaudalle, kokoontuminen siunauskappelilla.
Orimattila
30.4.15 klo 18.00 Työväenjärjestöjen yhteinen kunniakäynti vakaumuksensa puolesta kaatuneiden haudalla. Kaupunginvaltuutettu Harri Saarinen puhuu.
1.5.2015 Sosialidemokraattien Vappujuhla kaupungintalon aukiolla klo 11.00.
Tilaisuuden avaussanat kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tuula Koivunen.
Puhe SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman.
Simaa, munkkeja ja vappumieltä teltalla klo 9.00 alkaen. Musiikista vastaa Mallusjoen Torvisoittokunta.
Riihimäki
Työväen Vappu Riihimäellä
Perjantai 1.5.2015
klo 9.00 AAMUSOITTO Rity-talon tasanteella
Riihimäen työväenyhdistyksen soittokunta
Riihimäen työväen mieskuoro
klo 9.30 HAUDOILLA KÄYNTI
Juppalan 1918 muistomerkki
Hautausmaan 1918 kaatuneiden muistomerkki
Sankarihautausmaan muistomerkki
klo 10.45 PERINTEINEN VAPPUMARSSI
Marssi lähtee keskuspuistosta kohti Rity-taloa. (Järjestäytyminen klo 10.30).
klo 11.00 VAPPUJUHLA Rity-talon tasanteella
Tervehdyspuhe
– SAK:n Riihimäen paikallisjärjestön puheenjohtaja Riitta Romu
Juhlassa puhuvat
– JHL Ry:n toimialajohtaja Päivi Niemi-Laine
– Vasemmistoliiton kansanedustaja Kari Uotila
Juhlassa esiintyy Mikko Perkoila
Musiikkia
– Riihimäen Työväenyhdistyksen Soittokunta
– Riihimäen Työväen Mieskuoro
Vapun tilaisuudet järjestää:
SAK RIIHIMÄEN PAIKALLISJÄRJESTÖ RY
RIIHIMÄEN SOSIALIDEMOKRAATIT RY
RIIHIMÄEN VASEMMISTOLIITTO RY
—
VALTAKUNNALLINEN TYÖVÄENTALOMUSEO
Peltosaari, Hj. Elomaankatu, Riihimäki
Museo avoinna Vappupäivänä 1.5. klo 12 – 16 ja sen jälkeen syyskuun loppuun saakka sunnuntaisin klo 12 – 16.
Museoon on vapaa pääsy.
Tammela
Perjantai 1.5. klo 9.00, kunniakäynti vakauksensa puolesta kaatuneiden muistomerkille, osoite Kirkko- ahteentie 10, Tammela. Puhujana Ismo Ojansuu.
Jaa tämä artikkeli