Hämeen SDP:n kannanotto sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuihin

Ajankohtaista 13:20

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja on esitetty nostettaviksi Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirissä asiakasmaksuasetuksen enimmäismäärään.

Tämä tarkoittaisi, että vuoden 2018 alusta lähtien esimerkiksi sairaalan poliklinikkamaksu nousisi 32,70 eurosta 41,20 euroon ja päiväkirurginen toimenpide 107,30 eurosta aina 135,10 euroon asti.  Sairaanhoitopiiri on onnistunut sopeuttamaan talouttaan suunnitelmallisesti tähän mennessä ja uskomme näin tapahtuvan jatkossakin. Näemme kuitenkin, että talouden tasapainottamisessa tulee olla muita välineitä kuin asiakasmaksujen merkittävät korotukset.

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri on osa Tampereen yliopistollisen sairaalan (TAYS) aluetta. Tähän mennessä olemme asiakasmaksujen osalta olleet linjassa sekä HUS:n, että TAYS:n kanssa. Tampereen yliopistollisen sairaalan ensi vuoden alussa voimaan astuva asiakasmaksujen korotus on noin 8%:n luokkaa eli esimerkiksi päiväkirurginen toimenpidemaksu nousee 107,30 eurosta vain 116,10 euroon.

Sosiaali- ja terveysministeriön asiakasmaksujen vertailussa (2016) muihin pohjoismaihin, todetaan, että Suomen terveydenhuollon asiakasmaksut ovat keskimäärin korkeammat kuin Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa. Suomella on myös pääsyssä terveydenhuollon palveluihin enemmän ongelmia kuin muissa Pohjoismaissa. Haavoittuvassa elämäntilanteessa olevat ja pienituloiset henkilöt jäävät usein ilman
tarvitsemiaan palveluja. Asiakasmaksujen korotus entisestään heikentää tämän väestöryhmän palveluihin pääsyä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kyselyn mukaan viidesosa sosiaalipalvelujen asiakkaista katsoo, että korkeat asiakasmaksut hankaloittavat palvelujen saamista. Vajaan kolmasosan mielestä oma taloudellinen tilanne vaikeuttaa palvelujen saamista.

Hämeen Sosialidemokraatit pitävät tärkeänä, että sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuihin ei tehdä merkittäviä korotuksia, joilla nostetaan entisestään kuntalaisten hoitoon hakeutumista ja vaikeutetaan jo heikossa taloudellisessa asemassa olevien henkilöiden tilannetta edelleen.